Luonto ponteva Pohjannaan!
 Milloin taas hänen nänhdä saan?
 Milloin saanenkaan kesä-yöllä
 Nähdä kirkkaalla sädevyöllä
 Ympäröityä taivoaan?
 Milloin laineilta Pohjan vetten
 Nähdä hohtehen, nähdä ett'en
 Lansna unta ma nähnyt vaan? –
 Milloin Pohjolan nähdä saan?

 Onhan nytkin sen tunturit
 Jylhät, korkeat, kaunihit;
 Vielä kaiketi kosket kuohuu;
 Totta vieläkin virrat vuoltuu
 Syvin uurtehin halki maan?
 Eikö merikin yhä vielä
 Huhdo rannikkoamme siellä?
 Myrskyn virtt' eikö kuulukkaan? –

 Milloin, milloin sen nähdä saan?
 Talvismaailman mahti uus',
 Lumitannerten ihannus,
 Mustat metsät ja synkät salot,
 Revontulien tummat palot,
 Nekin luontoa Phojanmaan.
 Eikö kaikk' ole kannallansa?
 Tokko mainio Pohjan kansa
 Viel' on vanhassa viomassaan? –
 Milloin Pohjolan nähdä saan?

 Kansa vankka, mi muinaisin
 Seisoi miehuuden mittehin,
 Vaarat hiihteli, kynti merta,
 Tokko nytkin on vanhallaan?
 Tooko voinee se sodan tiellä
 Altiiks henkensä antaa vielä
 Estä armahan isänmaan? –
 Milloin, milloin sen nähdä saan?

 Pohjola, minun maa
 Pohjaton, kaipuuni
 Pohjannaula, mua johdata