Illalla, kun äiti peitti mua nukkumaan,
En aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan.
Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri,
Evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi.
Selvään kuului sodan pauhu rajan pinnassa.
Epävarmuus jäyti karjalaisten rinnassa.
Varttitunti lähtöaikaa meille silloin annettiin,
Naapurimme heinäkärriin kalliit nyytit kannettiin.
Häipyi rakkaat mannut sekä kotikujan pää,
Sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää.
Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut,
Karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut.

Meitä vastaan marssi nuoret Suomen soturit,
Heitä johti lapsenkasvoiset nuo vänrikit.
Moni kulki silloin elämässään viime retkensä,
Päätä kohden vakaana, kuin aavistaisi hetkensä.
Tietyömiehet kysyivät, ett' mikä matkan pää.
A, kuhan päästään perille, se silloin selviää.
Isäntä se jätti heille vielä porsaslaatikon.
Lisäsi: "Vot, tässä leivän päälle särvintä viel' on."
Asemalla evakoita junaan lastattiin,
Virkamiesten kysymyksiin tarkkaan vastattiin.
Eräs äiti sanoi: "Tässä on mun koko omaisuus,
Viisi pientä lasta sekä vielä kahvipannu uus."

Aamuyöllä pieni veli syntyi junassa,
Se oli ryppyinen ja vielä silmät ummessa.
Lotat toivat taivaanmannaa, kuumaa kauravelliä.
Tahtoivat he meitä poloisia vielä helliä.
Kolmen päivän päästä oltiin päätepaikassa,
Karjalainen kansa seisoi huutokaupassa.
Isännät kun evakoita sinne kyytiin mättivät,
Viisi lasta sekä äidin sinne tielle jättivät.
Mekin mentiin siitä kunnantaloon asumaan,
Vuoden päästä päästiin omaan mökkiin muuttamaan.
Kirje tuli isältä: "Mie pääsen pian siviiliin",
Tulikin ja kirkon viereen sankarhautaan siunattiin.
Omaa peltotilkkuaan kun äiti äesti,
Niin uuden elon alkamista [bad word] säesti.
Mie istuin pienen veljen kanssa siinä pellon laidalla,
Kerroin hälle, kuinka kaunis oli kerran Karjala.

In the evening when my mother tucked me into bed,
I had no idea what the morning was going to bring.
During the night a huge battery of canons [bad word] to the forest,
The dark line of evacuees quietly walked the road.
The thunder of [bad word] from the border.
Uncertainty was hurting in the hearts of Karelians.
quarter of an hour were we given before we had to leave,
Into the neighbour's hay cart the precious bundles were laid. 
We saw our dear scenery disappear together with the home lane.
There above the roofs is left our own patch of sky.
Only the countless tears I have not remembered,
The Karelians' will to live was not extinguished by the war.

Towards us marched the young soldiers of Finland,
They were led by baby-faced lieutenants.
Many were then walking towards the end of their last journey
In life, as if knowing their moment.
Roadworkers asked wher we heading.
Eh, once we get there, we'll find out.
The farmer left them a pig in a box, adding
"Look, here's still some meat for your sandwich".
At the station the evacuees were loaded into the carriages,
The questions from the officials were carefully answered.
One mother said: "Here is all me property,
Five small children and even a new coffee pot."

Before dawn my little brother was born in the train,
He had wrinkles and his eyes had not opened yet.
Lotta Nurses brought manna from heaven, hot oat broth,
Wanting to cuddle us poor children.
After three days we reached our destination,
The Karelian folks were standing in an auction.
When the farmers were stacking the evacuees into their carts,
They left five children and their mother there on the road.
We too went to live in a council house.
After a year they let us move into our own cottage.

letter came from father: "Soon [bad word] home".
He came indeed and was buried into a war hero's grave next to the church.
When my mother was harrowing her own small field,
The sky larks were singing the start of our new life.
I was sitting with my little brother there by the field,
I told him how beautiful once was Karelia.