Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meill’ armoa ei, kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kun vapaa on Suomen kansa.
 
Kun painui päät muun kansan, maan,
me jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa, vaan
yks’ aatos ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona Kullervon,
soma on sodan kohtalot koittaa.
Satu uusi nyt Suomessa syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,
yks’ suuri on Suomen valta.
Sen aatetta ei väkivoimat saa,
pois Pohjolan taivahan alta.
Sen leijonalippua jääkärien
käsivarret jäntevät kantaa.
Yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.