himmeässä yössä houreissaan kulki
helmikukkien keinuvaan
kuolonkehtoon
harmaa saattue allensa sulki
ylevän ja suloisen viimeisen ehtoon

metsän kämmenellä versoo kielo
kuolo vaalii omiaan
vainonmaille käy
elonpolulle vain kaipuu vieno
ja katsokaa ei kyyneltäkään näy

maan povessa
iäti makaa
ajan askelia
yllään kuuntelee

maahan lankeaa
ja polvistuu
käy kohtalonsa kanssa liki
elo hänen
kasvoiltaan väistyy
kun jo hohtaa taivaansini