Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa 
Noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi.
Lauloi päivät pääksytysten, yhytysten yöt saneli Muinaisia muisteloita, noita syntyjä syviä, joit' ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot 
Tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla.
Kauas kuuluvi sanoma, ulos viestit vierähtävät 

Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.

Siitä suuttui Väinämöinen, siitä suuttui ja häpesi. 
Itse loihe laulamahan, sai itse sanelemahan: 

Ei oo laulut lasten laulut, lasten laulut, naisten [bad word]  
Ne on partasuun urohon, joit' ei laula kaikki lapset 
Eikä pojat puoletkana, kolmannetkana kosijat 
Tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla.

Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.